Näytetään tekstit, joissa on tunniste Leivonta/suolaiset herkut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Leivonta/suolaiset herkut. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 6. syyskuuta 2017

Syksyn satoa


Kesä alkaa olemaan vain muisto ja on aika keskittyä nauttimaan syksystä. Blogini on huilaillut kesän ajan. Ehkä tavataan taas syksyn mittaan useammin. Intagramissa olet saattanut törmätä minuun kesälläkin. Tule  toki mukaan sinnekin. 

Rakastan syksyä, kauniita kuulaita päiviä ja väriloistoa, joka toivottavasti on upea tänä syksynä. 

Syksyllä on ihana koluta metsiä ja toivoa löytävänsä ne parhaat sieniapajat. Tämä syksy on ensimmäinen, kun olen uskaltautunut yksinkin sienimetsälle. Parasta metsässä samoilu tietty on hyvässä seurassa herkkueväillä. 

Eilen taas olin sienessä ystävän kanssa. Sienisaaliista tein sienipiirakkaa mukaillen tätä löytämääni ohjetta. Kerman korvasin pippurillisella ruokakermalla. Huomasin myös, että juustoraaste unohtui jääkaappiin. Juusto olisi tuonut lisämaun lisäksi kaunista pintaa ja sitonut lisää aineksia. Hyvää oli kuitenkin. 





Hämästyvät illat saavat kaivamaan kynttilät ja valot esille. Mökillä on ihana köllötellä takan ja kynttilöiden loisteessa.  



Somessa on kovasti oltu tänä syksynä innostuneita pullovaloista. Itsekin olen pulloissa erilaisia patterivaloja käyttänyt. Tämän pullonkorkkivalon etu on, että pullonkorkki kätkee sinäänsä patterit ja valonauha valuu korkista alaspäin eli häiritseviä patterikoteloita ei ole. Itse ostin valoni Tokmannilta ja myös Jyskissä myydään kapeanpia pullonkorkkivaloja.

Hauska idea hyödyntää erilaiset kauniit pullot. 

Valoisaa syksyä!




sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Karpaloinen pororieskakakku


Tein isänpäiväksi pororieskakakun muokkaamalla tätä aiemmin tekemääni lohikakkureseptiä. Alkuperäisohje lohikakkuun on Marttojen voileipäkakkukurssilta.

Kakkuun käytin:

4 rieskaa 

(kostutukseen vedellä laimennettua sitruunamehua)

Porotäyte:
1,5 dl kermaa
150g maustamatonta tuorejuustoa
150-200g Kylmäsavustettua pororouhetta
Jauhettua mustaapippuria (karpaloita)
(Lisää poroa vähitellen,  tarkista seoksen suolaisuus)

Munatäyte:

1,5 dl kermaa
150g maustamatonta tuorejuustoa
4 keitettyä munaa
Suolaa
Jauhettua mustaapippuria

Koristeluun:
1dl kermaa
100g tuorejuustoa
Pororouhetta
Kananmunaa, karpaloita ja rucolaa

Keitä munat koviksi ja jäähdytä.  

Vatkaa koko kermamäärä pehmeäksi vaahdoksi ja sekoita joukkoon tuorejuusto. Jaa seos kahteen kulhoon. Lisää toiseen seoksista pororouhe.

Jaa toinen seoksista vielä puoliksi. Sekoita toiseen osaan seoksista karkeasti murskatut munat ja mausteet.

Maustamaton seos tulee kakun päälle.

Porotäyte tulee kahdelle rieskalle ja munatäyte yhdelle. 

Rieskakakun voi antaa tekeytyä jääkaapissa seuraavaan päivään ja koristella vasta sitten. Näin jälkikäteen lisäisin karpaoita myös täytteeseen tuomaan lisäviv
ahteita. 

maanantai 22. elokuuta 2016

Rukiinen kanttarelliporopiirakka



Metsät pursuavat nyt kanttarelleja. Tein taas piirakkaa tätä ohjetta mukaillen. Tänään tein sen näin:

Pohjaan käytin vehnäjauhojen sijaan ruisjauhoja.

1 dl perunasosehiutaleita
1 1/2 dl ruisjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
50 g margariinia 
1 dl vettä

Täyte:
2 dl kiehautettuja kanttarellejä hienonnettuna 
1dl kylmäsavupororouhetta
1/2 dl pakastekarpaloita
2 sipulia 
rasvaa sipulien kuulottamiseen
2 dl ruokakermaa 
2 munaa
2 dl juustoraastetta
(Ripaus suolaa)

Sekoita perunasosehiutaleet, jauhot ja leivinjauhe. Nypi joukkoon pehmeä rasva. Lisää vesi ja sekoita tasaiseksi. Laita taikina jääkaappiin. 

Kiehauta kanttarellit pannulla. Hienonna sipuli ja kuulota pannulla.

Sekoita täyteaineet. Tarkista tarvitsetko suolaa, jos käytät maustettua ruokakermaa. 

Levitä taikina piirakkavuokaan ja sen reunoille. Esipaista noin 5 minuuttia 200 asteessa. 

Kaada täyte pohjalle. Kypsennä vielä noin 25 minuuttia. 

Resepti karpaloineen ei varmaan ole kaikkien makuun, mutta tälläistä perusohjettahan on helppo muokata mieleisekseen. 

sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Nokkospiirakka


Täällä on taas käyty viikolla Marttakurssilla innostumassa. Tällä kertaa villiyrttiruokakurssilla. Kurssilla tehtiin mm. huippuhyvää vuohenputkipiirasta, josta tein eilen nokkosversion. 

Huomenna tekisi mieli taas lähteä yrttejä keräämään. Täytyy päästä tekemään uusi piirakka, jota tuunata esimerkiksi fetalla. 

Ja ei tarvinne sanoa, että yrttien tunnistamiseen ja käsittelyyn kannattaa panostaa, jotta piirakkaa voi hyvillä mielin ja turvallisesti syödä. 

Tässä resepti kurssin ohjaajan luvalla!

Pohja: 

1 dl perunasosehiutaleita
1 1/2 dl vehnäjauhoja 
1/2 tl leivinjauhetta
50 g margariinia tai voita
1 dl vettä

Täyte:
1 1/2 dl kiehautettuja hienonnettuja vuohenputkia/nokkosta 
2 sipulia 
2 rkl öljyä
2 dl ruokakermaa
2 munaa
2 dl juustoraastetta
1/2 tl suolaa
sitruunapippuria

Pinnalle: 
Pinjansiemeniä

Sekoita perunasosehiutaleet, jauhot ja leivinjauhe. Nypi joukkoon pehmeä rasva. Lisää vesi ja sekoita tasaiseksi. Laita taikina hetkeksi jääkaappiin. 

Kiehauta täytteen villiyrttejä muutama minuutti, purista vesi hyvin pois ja hienonna yrtit. 

Hienonna myös sipuli ja kypsennä sitä hetki öljyssä. Minä lisäsin täytteeseen myös tuoretta kesäsipulin vartta ilman öljyssä kypsentämistä. 

Sekoita täyteaineet.

Levitä taikina piirakkavuan pohjalle ja reunoille ja paista uuissa 200 asteessa noin 5 minuuttia ennen täytteen lisäämistä. 

Kaada täyte esipaistetulle pohjalle ja lisää pinnalle siemenet. Kypsennä vielä noin 25 minuuttia. 

Suosittelen. Helppoa ja hyvää! 

sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Lohirieska-kakku


Kävin muutamia viikkoja sitten Marttojen voileipäkakkukurssilla. Ja TADAA tässä vihdoinkin on elämäni ensimmäinen itse tehty voileipäkakku! Tein sen rakkaalle isälleni 84 -vuotiskakuksi! Kyllä kalamehellä pitää olla kalakakku. Koristeiden kanssa kävi vähän hassusti, osa kalasta meni maistellessa. Lisäsin myös kakun sisälle vahingossa enemmän lohta, kuin ohjeessa oli. Mutta hyvä tuli näinkin.

Sain kurssin ohjaajalta luvan julkaista kurssin ohjeita blogissani.  Tässä lohirieska-kakun ohje. Alkuperäisohjeeseen tuli tilliä ja raastettua sitruunankuorta, mutta jätin ne pois.



Tähän suomalaiseen rieska-kakkuun tarvitset

4 rieskaa 

(kostutukseen vedellä laimennettua sitruunamehua)

Lohitäyte:
1,5 dl kermaa
150g maustamatonta tuorejuustoa
250g kylmäsavulohta
valkopippuria

Munatäyte:
1,5 dl kermaa
150g maustamatonta tuorejuustoa
4 keitettyä munaa
Suolaa
Jauhettua mustaapippuria

Koristeluun:
1dl kermaa
100g tuorejuustoa
Lohta, kananmunaa ja erilaisia salaatinlehtiä

Munat keitetään koviksi ja lohi- ja munatäytteet valmistetaan.

Koko kermamäärä vatkataan pehmeäksi vaahdoksi ja joukkoon sekoitetaan tuorejuusto. Seon jaetaan kahteen kulhoon. Toiseen seoksista lisätään lohitäyte.

Toinen seoksista jaetaan vielä puoliksi. Sekoita toiseen osaan seoksista karkeasti murskatut munat ja mausteet.

Maustamaton seos tulee kakun päälle.

Lohitäyte tulee kahdelle rieskalle ja munatäyte yhdelle. Munakerros kannattaa jättää keskimmäiseksi. 

Rieskakakun voi antaa tekeytä jääkaapissa seuraavaan päivään ja koristella vasta sitten. Meillä kakkua kyllä syötiin muutaman tunnin tekeytymisen jälkeen ja hyvää oli. 

Voileipäkakuista tykkäämätön mieskin kehui rieskakakkua parhaimmaksi voileipäkakuksi mitä on syönyt. Johtui varmaan sitä, ettei rieskapohja menee niin hötöksi, kuin pehmeästä leivästä tehty? Tai sitten muru vain halusi ilahduttaa. 

Mutta kokeiltaa ja päättäkää itse onko hyvää. 

sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Rukiiset joulutortut porotäytteellä


Täällä on leivottu viikonloppuna. Joulun suosikkileivonnaiseni ovat ehdottomasti rukiiset joulutortut porotäytteellä. Toimii varmasti myös uudenvuoden juhlissakin tai muissa illanistujaisissa. Resepti ei ole omani, vaan linkki ohjaa alkuperäisreseptiin. 

Nämä on niin hyviä! Suosittelen lämpimästi. 

maanantai 26. lokakuuta 2015

Nyt on huippuherkku gluteeniton näkkileipä


Kaipasin jotakin hemmottelua ja itse tehty näkkileipä sai kelvata lohturuuaksi. Silmiini oli osunut jo aiemmin tämä supernopea gluteenittoman näkkileivän resepti. Uunissa leipä muhii tunnin, mutta itse tekovaihe sujuu hetkessä. 

Reseseptistä poiketen ripottelin taikinaan vähän ekstrajyviäkin ja samoin sen päälle. Ja herkkua oli!

Sormisuolan kanssa ehkä vähän liioittelin, sitä ensikerralla vähemmän, mutta ehdottomasti tästä tuli suosikkileipäni. Huippuhyvää ihan sinällään ilman mitään voita tai muita päällisiä. Pakko tehdä pian uusi pellillinen! 

Todellakin suosittelen!

keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Pinkit karpalosydänsämpylät


Täällä on ollut sadepäivän huvituksena itselle sopimattomia silmälasien sovittelu ja pinkkien sämpylöiden leipominen.

Sämpylätaikina on tavallinen maitopohjainen sämpylätaikina vehnä- ja sämpyläjauhoista. Nesteen värjäsin elintarvikevärillä ja sekoitin puolen litran taikinaan myös desin kuivattua karpalojauhetta. 

Ja pakkohan näin söpö taikina oli muotoilla sydämelliseksi :)


tiistai 24. maaliskuuta 2015

Vesikauhuiset koirasämpylät


Näin kuvia hauskoista koirasämpylöistä. No, minäkin innostuin tekemään.

Huomatkaa myös tuo innostunut rusinasilmäinen koira, joka viipottaa korvat ropeleina ;)

Jauhoina käytin runsaskuituista sämpyläjauhoa ja kaurahiutaleita, jotta tulee komia turkki. Kuonona on säksanpähkinä.

Alkuperäinen ohje, jota lähin soveltamaan löytyy tuolta.

tiistai 17. helmikuuta 2015

Lanttukukko-opissa


 
Lapsena inhosin lanttukukkoa. Makuni on hieman muuttunut ja pyysin äitini opettamaan minut tekemään lanttukukon. Eilen teimmekin kolme isoa kukkoa. Herkkua, vaikka kyllä lihakukko edelleen on suosikkini.
 
Tarvitset:
 
Kuoreen:
Vettä
Suolaa
Ruis-ja vehnäjauhoja
 
Täyteeseen:
Keitettyjä lanttusiivuja
Rasvaista sianlihaa, myös karjalanpaistiliha käy
Sokeria
Suolaa
 
Taikina vaivataan hyvin. Taikinan täytyy olla tarpeeksi napakkaa, jotta sitä pystyy työstämään ja täyte ei pursuaisi ulos.
 
Kaulitun taikinalevyn keskelle asetellaan keitetyt jäähdytetyt lanttuviipaleet ja niiden päälle ripotellaan sokeria. Päällimmäiseksi laitetaan lihapalat, rasvaisin liha ylimmäksi ja lopuksi suolaa.
 
Päädyt käännetään osittain täytteen päälle ja molemmat sivut yhdistetään täytteen yli. Mieleiseksi muotoiltu kukko silotellaan päältä vedellä ja veitsellä, jottei täyte valuisi pois.
 
Paistoimme osan kukoista leivinuunissa ja osan sähköuunissa reunallisella pellillä. Kukkoa paistetaan sähköuunissa aluksi noin 250 asteessa puolituntia, jonka jälkeen kukkoa valellaan paistoastiaan valuneella nesteellä tai vedellä ja voilla.
 
Tämän jälkeen lämpötilaa lasketaan ja kukkoa paistetaan vielä puolitoistatuntia.
 
Uunista pois otettu kukko kääritään hautumaan leivinpaperiin, muoviin ja lopuksi vielä villahuovan sisään. - Siis jos malttaa olla heti maistamatta :) Lanttukukko tosin on melkein parempaa kylmänä, kuin lämpimänä.
 
 
 

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Herkkujenherkkua eli vatruskoita

Nyt on herkkua!  

Flunssan vähän hellitettyä teki mieli leipoa jotakin oikein hyvää. Ja koska täällä on menossa sadan päivän makean herkkulakko, leivonnan piti olla jotakin vähän terveellisempää.

Vatruskat ovat Ilomantsilainen suolainen perinneleivonnainen. Näitä suussa sulavia leivonnaisia olemme monesti etsineet Itä-Suomessa. Nykyään teen ne yleensä itse.
 
Tarvitset vatruskoihin:
 
Pohjaan: 
Perunamuusia ( myös valmismuusi toimii "hätätilanteessa")
Kananmunan/kananmunia perunamuusin määrästä riippuen
Vehnäjauhoja
Suolaa
 
Täytteeseen:
Keitettyä riisiä
Voita/margariinia
Suolaa
 
Voiteluun:
Kananmuna
 
Keitä ensin riisit suolatussa vedessä. Kypsät riisit huuhdellaan irtonaisiksi ja halutessaan sekaan voi laittaa pienen nokareen voita tai margariinia. 

Tee perunamuusi. Mausta se suolalla. Jäähtyneeseen perunamuusiin lisätään kananmuna.
 
Lopuksi perunamuusiin sekoitetaan   vehnäjauhoja sen verran, että taikinasta pystyy taputtelemaan pieniä ympyröitä jauhotetulle alustalle. Jos jauhoja on liian vähän taikinasta on hankala muotoilla kauniita vatruskoita. Toisaalta samoin kuin perunarieskoissa, maku on pehmoisempi, mitä vähemmän jauhoja.  Ympyrän toiselle laidalle laitetaan riisiseosta ja ympyrän toinen puoli käännetään kanneksi. Reuna huolitellaan käsin/haarukalla/lautasen reunalla.
 
Voitele ja paista vatruskat 250 asteessa noin 10 minuuttia kauniin värisiksi.
 
Nauti! 


tiistai 2. joulukuuta 2014

Rukiiset porotortut


 

Nämä ovat niin hyviä! Hieman meinaa mennä hermo tuohon taikinan tekoon, mutta se unohtuu, kun maku on niin herkku :)  Nytkin uunituoreina näitä katosi ihan liian monta...
 
 Kokeilkaa ihmeessä. Ohje on täältä

lauantai 29. marraskuuta 2014

Itsetehtyjä bataattiranskalaisia homejuustodipillä

Tänään oli tarkoitus tehdä muutama joululahja valmiiksi ja syödä terveellisesti. Noh, kiva oli nähdä kavereitakin ja ei nuo iltapalaksi tekemäni bataattiranskalaisetkaan hullumpia olleet :)
 
Käytin ranskalaisiin: 
 
Bataatteja
Oliiviöljyä
Yrttistä perunakuorrutetta
Runsaasti suolaa

Dippiin käytin:

Kermaviiliä
Aurajuustoa

Inspiraatio lähti täältä.

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Lohturuokaa ja laiskottelua

Laiskottaa!
 
Töihin lähtiessä jo päätin, että tänään herkutellaan avokadopastalla. Ihanan nopeaa, hyvää, melkein lohduttavaa ruokaa. Alkupaloina ja jälkkärinä Pandan uusia jälkiruokakonvehteja. 

Kyllä on hiilarivarastot taas kunnossa!
 
Pöydällä kaunis kukkakimppu, kynttilä ja sohvalla pehmoinen peitto. Ehkä tässä selvitään taas huomiseen :)

lauantai 27. syyskuuta 2014

Bataattirieskaset

Bataattirieskoihin tarvitset:
 
Löysää bataattimuusia noin 5 dl
Vehnäjauhoja 5 dl
Kananmunia 2 kpl
Suolaa

Aineet sekoitetaan ja läpytellään pieniksi rieskoiksi. Halutessaan voi tehdä haarukalla koristeita. Paistetaan noin 270 asteessa kypsiksi.

Nyt rieskat kainaloon ja mökille. Viikon parhaita hetkiä <3
 
Aurinkoista viikonloppua kaikille!

torstai 25. syyskuuta 2014

Perunarieskoja ruskaretken innoittamana

Ihana Kuusamo <3

Kuusamossa oli kaikkien muiden herkkujen ja upeiden maisemien lisäksi myös huippu hyvää rieskaa. Tuliaisleipien loppuminen sai täällä uuniin kuumenemaan. Tuloksena perunarieskaa.
 
Käytin rieskoihini:
 
Löysähköä perunamuusia noin 5 dl
Vehnäjauhoja 2 dl
Sämpyläjauhoja 1 dl
Kananmunia 2 kpl
Suolaa



 
Sekoitin aineet keskenään ja läpyttelin pellille. Halutessaan voi painella haarukalla muutaman jäljen rieskojen pinnalle.  Paistetaan noin 270 asteessa kauniin ruskeiksi.
 
Perinteisestihän rieskoihin köytetään ohrajauhoja, mutta minä käytän usein muitakin jauhoja. Ja hyviä olivat!
 
 
 

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Juustoiset kurpitsasämpylät

Tänään innostuin leipomaan iltapalaksi juustoisia kurpitsasämpylöitä.

Käytin sämpylöihini:
 
puolikkaan kurpitsan keitettynä ja soseutettuna
vettä noin 1 1/2 dl
lorauksen hunajaa
1 pussin kuivahiivaa
suolaa
2dl ruisjauhoja
6dl sämpyläjauhoja
juustoraastetta (pussin loppu)
öljyä
 
Muut aineet on lisätty kädenlämpöiseen kurpitsasoseeseen. Veden määrää kannattaa muuttaa sen mukaan, kuinka paljon kurpitsan keitinvettä on mukana kurpitsasoseessa. Osan juustosta säästin sämpylöiden päälle.

Kohotuksen jälkeen pyörittelin taikinan reiluksi sämpylöiksi, kohotin ja paistoin noin 200 asteessa kypsiksi eli reilun 10 minuuttia. Ohje on hyvin epämääräinen, koska en mittaillut aineita jauhoja lukuun ottamatta.
 
Mutta se tunne, kun rasva sulaa uunituoreen sämpylän päälle...

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Kanttarellikinkkupiirakka mantelisella pohjalla



Löysin eilen lenkillä kanttarellejä. "Pakkohan" niistä oli piiras leipoa. Piirakkaan sovelsin kesällä hyväksi todettua  kanttarellipiirakkaa.
 

Pohja:

3 dl mantelijauhetta 
1 tl leivinjauhetta
2 dl Emmental -raastetta 

Kananmuna
1 rkl laktoositonta maitojuomaa

 
Täytteeseen laitoin:
 
Kanttarelleja  
Savusaunakinkkua
Emmentaljuustoa
Vajaan 2 dl laktoositonta maitojuomaa 
Kananmunan
 
Pohjaa esipaistetaan 200 asteen uunissa noin 10 minuuttia. Täytteet päälle ja uuniin vielä noin 20 minuutiksi.

Helppoa, nopeaa ja hurjan hyvää!
 
<3
 

lauantai 23. elokuuta 2014

Manteliset kanttarellimuffinsit

 
 
Syksyinen metsä tuoksuu ihanalle ja tarjoaa herkkuja, kuten tänään  kanttarellejä. Saaliista leivoin   nopeita muffinseja. Alkuperäinen resepti on   keskustelupalstalta ja siinä oli käytetty mm. muita jauhoja. Parasta leivonnassa on soveltaminen. Joskus osuu nappiin, joskus ei.
 
 Minä käytin :
( noin 14 kpl)
 
Mantelijauhetta 4-5 dl
Leivinjauhetta 2 tl
Suolaa
Kananmunia 2 kpl
Kanttarelleja  200 g
Yrttituorejuustoa 100 g
Maitojuomaa vajaa 3 dl
Öljyä vajaa dl
 
Sekoita aineet keskenään. Levitä muffinsivuat muffinsipellille. Lusikoi taikina vuokiin. Tarjoile esimerkiksi iltapalana.
 
Muffinsit ovat aika miedon makuisia, halutessaan voi lisätä yrttejä tai täräkämpää juustoa.

maanantai 14. heinäkuuta 2014

Kanttarellipiirakka mantelijauhoista

 Itä-Suomen mökillä on muutamia perinteitä mitä ilman loma ei varmaankaan tuntuisi lomalta.
 
Minulle rakas perinne on, että menemme yli 80 vuotiaan isäni kanssa kanttarellimetsään ja lakkasuolle.
 
Yksikseni en varmaan koskaan löytäisi mitään, mutta isä tuntee seudut, kuin omat taskunsa. Ja kah, taas löydettiin kanttarelleja.
 
Osasta saalista täytyi tietenkin tehdä piiras. Löysin mielenkiintoiselta kuullostavan piirakanpohjan ohjeen gootlettelemalla. Pohja on tehty mukaillen Karppajien keskustelupastalta löytynyttä ohjetta.
 
 
Minä laitoin pohjaan: 
 
3 dl mantelijauhetta 
1 tl leivinjauhetta
2 dl Emmental -raastetta 

Kananmunan
1 rkl Flora emmental ruokakermaa 
 
 

Täytteeksi käytin:
 
Kanttarelleja  ja tuoretta sipulia kuullotettuna
Emmentaljuustoa
Vajaan 2 dl Flora emmental ruokakermaa
Kananmunan
Ripauksen suolaa
 
Pohjaa kannattaa esipaistaa vuossa  vajaa 10 minuuttia 200 asteessa. Lopuksi piirakka täytteineen paistetaan kunnes piirakka on sopivan ruskea eli noin 20 minuuttia.
 
Piirakka oli mielettömän hyvää. Otin kuvia uunituoreesta piirakasta, joten osa kuvista on hieman sumeita, koska lämpö höyrysti kameran :)