keskiviikko 6. syyskuuta 2017

Syksyn satoa


Kesä alkaa olemaan vain muisto ja on aika keskittyä nauttimaan syksystä. Blogini on huilaillut kesän ajan. Ehkä tavataan taas syksyn mittaan useammin. Intagramissa olet saattanut törmätä minuun kesälläkin. Tule  toki mukaan sinnekin. 

Rakastan syksyä, kauniita kuulaita päiviä ja väriloistoa, joka toivottavasti on upea tänä syksynä. 

Syksyllä on ihana koluta metsiä ja toivoa löytävänsä ne parhaat sieniapajat. Tämä syksy on ensimmäinen, kun olen uskaltautunut yksinkin sienimetsälle. Parasta metsässä samoilu tietty on hyvässä seurassa herkkueväillä. 

Eilen taas olin sienessä ystävän kanssa. Sienisaaliista tein sienipiirakkaa mukaillen tätä löytämääni ohjetta. Kerman korvasin pippurillisella ruokakermalla. Huomasin myös, että juustoraaste unohtui jääkaappiin. Juusto olisi tuonut lisämaun lisäksi kaunista pintaa ja sitonut lisää aineksia. Hyvää oli kuitenkin. 





Hämästyvät illat saavat kaivamaan kynttilät ja valot esille. Mökillä on ihana köllötellä takan ja kynttilöiden loisteessa.  



Somessa on kovasti oltu tänä syksynä innostuneita pullovaloista. Itsekin olen pulloissa erilaisia patterivaloja käyttänyt. Tämän pullonkorkkivalon etu on, että pullonkorkki kätkee sinäänsä patterit ja valonauha valuu korkista alaspäin eli häiritseviä patterikoteloita ei ole. Itse ostin valoni Tokmannilta ja myös Jyskissä myydään kapeanpia pullonkorkkivaloja.

Hauska idea hyödyntää erilaiset kauniit pullot. 

Valoisaa syksyä!




Ei kommentteja: