maanantai 3. joulukuuta 2018

Joulunodotusta

Blogini on siirtynyt  ainakin toistaiseksi enemmän Instagramiin ja osittain myös Facebookiin Laiskanaineninnostuu- sivulleni. 

Ihanaa joulunodotusta tämän tekemäni winter wonterland-henkisen ovikoristeen myötä. 



Kranssin olen koonnut metallirenkaan ympärille puolivalmiista koristeista. Bambin ompelin Metsolan bambikankaasta ja täytin vanulla. Koristettava kiertävä helmi/lehti/muovijää koriste on helppo tehdä itsekin pujottelemalla koristeita metallinauhaan. 

Tätä oli hauska tehdä. Ja tälläiseen enemmän on enemmän kranssiinhan voi vaikka lisätä koristeita fiiliksen mukaan. 


Pidä itsestäsi huolta <3 



sunnuntai 13. toukokuuta 2018

BlingBling- äitienpäiväkortti




Äiti sai tänä äitienpäivänä blingbling-kortin kukkien ja ompelemani pipon lisäksi. 


Toivottavasti kaikilla on ollut ihana viikonloppu <3 


perjantai 11. toukokuuta 2018

Pipomania


Lähikaupan ulkomittari näytti +25 astetta ja täällä ompelukone sylkee pipoja maailmaan. Luulen, että näille kuitenkin tulee vielä käyttöä ;) Yksi  näistä ainakin lähtee äitienpäivälahjaksi. 

Kankaat tilasin Majapuulta ja Nuppu print companylta. 


sunnuntai 29. huhtikuuta 2018

Ompeluksia

Piti tehdä jotain ihan muuta, mutta päädyinkin ompelukoneelle surauttamaan itselleni pipon ja pussukan. Kumpiakaan en todellakaan tarvitsisi, mutta kun tämä Metsolan kangas on niin ihana, että pakko sitä oli saada heti jotenkin käyttöön. 

Pipon kaavan sain ystävältä PaaPiin kirjasta ja ohjetta itse tekemiseen katsoin Mehukekkeri-blogista. Mehukekkereistä löytyy myös pipokaava.

Pussukan tein aiemmin piirtämälläni kaavalla. Kangas oli niin ohutta, että päädyin silittämään pussukkakankaaseen tukikankaan. 

Olen tainnut aiemminkin sanoa, ettei ompelu ole ihan omia vahvuuksia, mutta omaan käyttöön kelpaavat taas hyvin. 

Näyttää vähän siltä, että pipolle on tällä nuhanenällä vappuna käyttöä. 


Iloista vappua!


lauantai 7. huhtikuuta 2018

Oreo-munkit


Pääsiäisenä kaikilla oli enemmän vapaata ja innostuimme leipomaan Kinuskikissan Oreo-munkkeja. Hauskoja herkkuja kokeilla vaikka vapuksikin. 


Näiden munkkien idea on, että jokaisen munkin sisälle piilotetaan Oreo-keksi. Valmiit munkit myös pyöritellään sokerin lisäksi keksimuruissa. 

Yhdessä pikkumurun kanssa  piilotimme keksit taikinalevyihin ja pyörittelimme munkeiksi. Murun mummolassa on rasvakeitin, jolla munkkien paistaminen sujui näppärästi. Me aikuiset hoidimme paistamisen. 

Yhdessä leipominen on kyllä niin kivaa ja tietysti myös sitten se tehtyjen herkkujen syominen. 


lauantai 31. maaliskuuta 2018

Pääsiäiskoriste

Eilen illalla päätin, että pääsiäiseksi on saatava uusi ovikoriste. 

Tuunasin Dropsin kanakoristetta vaihtamalla värejä ja lisäämällä nauhan. Lankoina käytin kotoa löytyneitä puuvillalankajämiä. Virkkuukoukku olisi voinut ehkä olla vähän pienenpi. Mitään kovettamisia näin viimetipassa ei jaksanut miettiä, vaan koriste heti oveen. 

Hyvää pääsiäistä! 

sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Pääsiäisrätti


Piirtelin itselleni hassun tiputiskirätin markettikeittiörätistä Sharpie kangastusseilla. Mielenkiintoista nähdä miten värit kestävät käytössä. 


Kurkkaa instatililtäni Laiskanaineninnostuu lisää pääsiäisaskarteluja ja muita  kevättunnelmia. 


Aurinkoisia kevätpäiviä sinulle!