Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pääsiäinen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pääsiäinen. Näytä kaikki tekstit

lauantai 31. maaliskuuta 2018

Pääsiäiskoriste

Eilen illalla päätin, että pääsiäiseksi on saatava uusi ovikoriste. 

Tuunasin Dropsin kanakoristetta vaihtamalla värejä ja lisäämällä nauhan. Lankoina käytin kotoa löytyneitä puuvillalankajämiä. Virkkuukoukku olisi voinut ehkä olla vähän pienenpi. Mitään kovettamisia näin viimetipassa ei jaksanut miettiä, vaan koriste heti oveen. 

Hyvää pääsiäistä! 

sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Pääsiäisrätti


Piirtelin itselleni hassun tiputiskirätin markettikeittiörätistä Sharpie kangastusseilla. Mielenkiintoista nähdä miten värit kestävät käytössä. 


Kurkkaa instatililtäni Laiskanaineninnostuu lisää pääsiäisaskarteluja ja muita  kevättunnelmia. 


Aurinkoisia kevätpäiviä sinulle!









perjantai 14. huhtikuuta 2017

Virkattuja kukkia pääsiäiseksi

Tässä kukkamuna pääsiäiseksi. 

Munan kukat on virkattu Sainion 100 virkattua pitsikukkaa kirjan mansikan kukan ohjeella. 

Valmiit kukat kiinnitin askarteluneuloilla styroksimunaan. 










torstai 30. maaliskuuta 2017

Pehmohahmot


Tehtiin tänään pikkumurun kanssa koristemunia. Tai itseasiassa päällystetyt koristemunat muuttuivat tehdessä hauskoiksi hahmoiksi. 

Styroxmunien päälle liimasimme kuumaliimalla koristeet ja itsekiinnittyvät silmät ja tarrat. Vartalona on grillitikku. 

Värienergiaa vaikka kukkapurkkeihin :)




lauantai 26. maaliskuuta 2016

Pääsiäiskynnet


Kynsikoristelu on jäänyt viime aikoina aika vähäiseksi. Pääsiäisen kunniaksi päätin kaivaa esiin pääsiäisaiheiset kynsisiirtokuvani ja koristella töppökynteni. Kynsilakkoina käytin Lumenen Natural code Daisya ja Lumenen gloss & care päällyslakkaa.

Aika mahdottomat kuvata erivärisine hileineen, mutta söpöt, eikö ;) 



Pääsiäisyllätykset sujahtivat tänä vuonna näihin Tigersin ihaniin pupupusseihin. Näitä yllätyspupuja tuntuu syntyvän jatkuvasti lisää ;) 




tiistai 8. maaliskuuta 2016

Timanttisten betonimunien synnytystuskat



Betonimunat ovat kauniita ja päätin tehdä muutaman itsellekin.  

Aluksi koputtelin kananmunan tasaisemmalle puolelle pienen reiän, josta valutin munan pois kuorestaan. Pestyäni kananmunan täytin kuoren askartelubetonimassalla. 

Seuraavana päivänä massa oli kuivunut ja tietysti lujaa kiinni kuoressa. Lopulta hitaaseen rapsutteluun kyllästyneenä otin avuksi veitsen, joka naarmutti myös betonimunan pintaa. Olisi ehkä pitänyt kokeilla sipaista kuoren sisäpinnalle öljyä ennen massan valuttamista.

Mutta ihan hauskat näistä tuli näinkin, enkä viitsinyt lähteä mitenkään hiomaan munan pintaa. Pinnan rosoisuutta korostin muutamalla  itseliimautuvalla koristetimantilla.

lauantai 5. maaliskuuta 2016

Kipsimunat


Itse tehdyt kipsimunat taitavat olla yksi tämän pääsiäisen suosikkikoristeista. Flunssan helpotuttua kyseisiä munia on alkanut kuoriutumaan täälläkin. ;)


Kipsimunien tekeminen on helppoa. Kipsinauha leikataan sopiviksi palasiksi, kostutetaan varovasti lämpimässä vedessä ja asetellaan limittäin ilmapallon päälle. Jos kostutetun kipsinauhan käsittely tuntuu hankalalta, aseta kipsinauha kuivana ilmapallon päälle ja kostuta nauha märillä sormilla tai esimerkiksi suihkepullolla. 

Työn edetessä kannattaa silotella kipsinauhojen rajoja kostutetuin sormin, koska  kipsinauhojen rajoja on niiden kuivuttua vaikea häivyttää. Makuasia tietysti on kuinka rouhean työstään haluaa. 


Reunaa kohden asettelin viistoja kipsinauhan paloja ja myös hieman leikkasin reunaa työn ollessa jo osittain kuivunut, vaikka paras lopputulos tuleekin jos ei tarvitse leikata. 

Työn annetaan kuivua hetken, jonka jälkeen pallo poksautetaan pois neulalla. Sopivan ajan huomaa, kun ilmapallon ja kipsin väliin alkaa tulla hienoista rakoa.  Työn kannattaa antaaa kuivua kunnolla seuraavaan päivään ennen käyttöönottoa.  Lisäkestoa työlle saa, jos esimerkiksi lakkaa valmiin työn. 

Tekeminen on nopeaa, mutta aika sottaista, joten kannattaa suojata pöytä ja itsensäkin hyvin ;)  

Kipsinauhan hankin apteekista. 

sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Pikku Päkä Pää ja virpomisfiilistelyä


Palmusunnuntaina tietysti virvottiin. Minä olin pikkunoidan vesikauhuinen kissa. Kuvamateriaalia ette halua nähdä :) 

Pajunoksat haettiin jo hyvissäajoin ja koristeltiin yhdessä. Koristeina käytimme rautalangalla sidottavia höyheniä, kukkia, puisia pikkumunia ja pääsiäispyykkipoikia. 

Pääsiäisen kunniaksi neuloin myös pienen Päkä Pään täydentämään aiemmin lahjaksi tekemääni jouluseimeä


Iloista Pääsiäisen odotusta kaikille!








Lampaan ohje on Jouluseimi- neulo itse joulun tarina-kirjasta.


maanantai 9. maaliskuuta 2015

Keväinen nappikranssi

Talvinen lumipallokranssi ulko-ovessa on tuntunut jo useamman viikon liian talviselta. Nyt talven tilalle on tullut kevät. Ulkona paistaa aurinko ja ovessa on uusi hempukka nappikranssi. 

Tarvitset: kranssipohjan + nappeja, kuumaliimaa ja rusetin. Valmis!

perjantai 18. huhtikuuta 2014

Makeaa pääsiäistä!

 
Leivoin pääsiäiseksi marsipaanijuusto-muffinseja. Helpon reseptin löydät täältä.

Muffinsipohja oli muuten herkkua jo ilman täytettä ja päällisiäkin. Viimeistelin kuorrutteen pupuneidin choco-rakeilla. Muffinsien ilmettä saa tietysti muutettua kovastikin koristeilla.

Osasta  muffinseja tein tipuja lisäämällä niihin värikkäitä  kevätrakeita. Keltainen kookospintahan on kuin tipun höyhenet ja siihen kun lisää heltan punaisesta karkista ja haluamansa väriset silmät, niin kukkopoika on kuoriutunut. Omaan makuuni on tänään enemmän yksinkertainen koristelu suklaarakeilla. 
 
Täällä alkaa olemaan kevätsiivouksen ensimmäinen osa vihdoinkin valmis. Nyt voi keskittyä viettämään neljää vapaapäivää. Pääsiäinen vierähtää mukavasti  sukuloimalla ja mökkeilemällä. Tänne on luvattu kaunista säätäkin. Nautitaan siitä.
 
 
Iloista pääsiäistä :)

tiistai 15. huhtikuuta 2014

Tikkariveljekset

 
Tässä nopea idea tikkarijäniksiin. Tein veljekset itseasiassa jo vuosi sitten työkavereille pääsiäistervehdyksiksi. Mutta annetaan veljesten paistatella nyt hetki julkisuuden valokeilassa :)
 
Tikkarit valmistin leikkaamalla pahvista korvat, jotka kiinnitin tikkariin. Kannattaa miettiä millä kiinnittää, ideahan on, että karkit voi vielä syödäkin.
 
Tikkuun liimasin myös rusetin. Aikasta nopeita ja suloisia :)
 

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Ovikranssi pajunkissahelmistä




Aiemmin tekemistäni pajunkissahelmistä saa tehtyä myös suloisen ovikranssin pääsiäiseksi. Liimasin pajunkissahelmien pintaan räikeän pinkkejä helmiä. Valmiit helmet liimasin kranssipohjaan. 

Tein kranssiin tuplarusetin vaaleanpunaisesta ja vihreästä nauhasta. Luonnossa rusetti näyttää raikkaammalta, kuin kuvassa. Näin jälkikäteen tekisin kranssiin ehkä ainoastaan pieniä helmiä.

Mutta kyllä tälläkin kelpaa virpoa. Kranssi muuttaa pääsiäiseksi uuteen kotiin :)

lauantai 12. huhtikuuta 2014

Pajunkissakorut


Vitsit, nämä pajunkissat viemät mennessään. Näistä voi tehdä melkein mitä vain! Ja pinta on aivan ihana.
 
Tässä muutama pajunkissakoru pääsiäiseksi :)
 
Eläinrintakorun olen tehnyt liimaamalla kuivattuja pajunkissoja puunapin päälle. Lopuksi liimasin puuhelmet eläimen silmiksi. Korun taakse voi liimata hakanaulan tai rintakorupohjan.
 
Pajunkissahelmet olen tehnyt liimaamalla pajunkissoja kahden kokoisten massapallojen päälle. Valmiit helmet pujotin kuminauhaan.
 
Korujen kestävyyden sitten näkee käytössä, mutta ehkä ne nyt ainakin yhden pääsiäisen kestää ilman lakkaustakin. ;)

perjantai 11. huhtikuuta 2014

Pupujussikortit


Uusimmassa Suuri Käsityö-lehdessä oli ohje hauskoihin pupukortteihin. Pakkohan niitä oli muutama itsekin tehdä. :)   
  
Harmaat kortit on tehty kopioimalla pupun muoto askartelupaperille ja liimaamalla se valmiiseen askartelukorttipohjaan.  Hännäksi olen tehnyt tupsut. 
  
Vihreä kortti on tehty muuten samoin, paitsi leikkasin korttipohjan pahvista ja häntänä toimii kuivattu pajunkissa.  
 
Lopuksi koristelin kortit kankaisella pitsinauhalla, jonka toisella puolella on liimapinta. 

Nyt  äkkiä askartelemaan. Pääsiäiskorttien viimeinen postituspäivä on tänä vuonna 15.4.
 
Iloista viikonloppua :)

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Ikimaljakot

 
Sain muutamia vuosia sitten puutöitä harrastavalta työkaveriltani lahjaksi  lattiamaljakon, jonka hän oli tehnyt poraamalla isoon kuivaan koivuhalkoon reikiä. Maljakossa oli pajunkissoja, jotka ovat edelleen kauniita.

Pyysin viikonloppuna murua tekemään minulle muutaman pienen ikimaljakon pöydälle samalla idealla.

Porattuihin reikiin laitoin pajunoksia. Lopuksi reunustin maljakoiden reunan itseliimautuvalla kankaisella pitsinauhalla.

 

tiistai 8. huhtikuuta 2014

Pajunkissamuna

Tänä vuonna löytyy hyvin pajunkissoja ainakin täältä meidän kulmilta. Pajunkissoista voi helposti askarrella, vaikka pehmoisia koristemunia pääsiäiseksi.




Koristemuniin tarvitset:

Styrox- pohjia tai tee itse pohja
Pajunkissoja kuivatettuna
Liimaa


Kuivatin kissoja muutaman päivän muovitarjottimella, ennen askartelua. Kuivuneet pajunkissat  kiinnitin styrox-pohjaan kuumaliimalla sattumanvaraisesti. Halutessaanhan niistä voisi sommitella, vaikka erilaisia kuvioita.

Valmiista koristeesta tulee suloisen pehmoinen.  Pinta on elävä ja kauniin värinen  harmaan eri sävyissä. Mietin pitsinauhan lisäämistä, mutta jotenkin se tuntui tänään liialta.

torstai 3. huhtikuuta 2014

Hempeä pallokranssi ja pikkulinnut



Tässä nopea tapa pienten jämälankojen käyttöön. Kieritin langasta pieniä lankakeriä, jotka työnsin valmiin kranssipohjan oksien väliin. Kestävämmän tietysti saa, jos lankakerät liimaa kiinni kranssiin. Itse kuitenkin haluan, että voin taas halutessani helposti vaihtaa kranssipohjaan uudet koristeet.

Pääsiäistä ajatellen kranssiin voisi kieputtaa langasta pieniä värikkäitä munia tai litistää pallot soikioiksi. Kaunis nauha viimeistelee työn.   Hauska kranssi tulisi varmasti myös, jos kranssi olisi aivan täynnä lankakeriä.
 


 
Jos lankapallukoita jää yli, voit tehdä vielä muutaman pallomahaisen linnun :)
 
 

Linnut tein yhdistämällä kaksi lankapalloa toisiinsa pujottamalla neulan avulla kummastakin pallosta pätkän lankaa toiseen palloon.
 
Alimmaisen pallon läpi työnsin alumiinilankaa ja taivutin siitä askartelupihtien avulla  jalat.  Silmät olen liimannut helmistä ja nokan paperista. Lopuksi liimasin päälaelle höyhenhahtuvia.
 
Täräköitä lintuja, eikö :)

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Laiskan naisen "itsetehdyt" pääsiäiskortit

Itse tehdyissä korteissa on tunnetta.  Tekijä on nähnyt vaivaa ja ehkä ajatellut sinua korttia tehdessään. Joo-o.
 
Mutta sitten, kun pitäisi tehdä kymmeniä kortteja niin en vain jaksa. Sarjatuotanto vie minusta viimeisetkin luovuuden rippeet.  Joskus innostun tekemään esimerkiksi joulukortteja ja viimeisten korttien kohdalla se yleensä jo puuduttaa.    

Olen vähän sitä mieltä, että jos haluan 20 samanlaista korttia niin painokoneet ovat sitä varten.  Ja eihän minulla nyt niin montaa eri ideaa ole, että tekisin jokaiselle erilaisen ;) 

No, laiska nainen osti pääsiäiskortteja ja tuunasi niitä vähän ajatuksella, että enemmän on enemmän :D Ja kivaa oli! 

Korttien koristelussa käytin aiemmin tekemiäni massakukkia, valmiita puukuvioita, tarroja ja rusetteja yms. Kuviot kiinnitin kortteihin, joko kaksipuolisella kapealla askarteluteipillä tai liimaamalla. Koristeita kannattaa myös muotoilla. Valmiita rusetteja leikkasin pienemmiksi ja yhdestä kukkaruukkukoristeesta väänsin kukkaosan pois, jotta näyttäisi siltä, että kuvan jänis on poiminut kukan. Lopputuloksena melkein itse tehtyjä kortteja.... ;)

Nämä Karton kortit ovat valtavan kauniita sinälläänkin, osa taitaa lähteä postiin ihan ilman tuunailuja.

 

keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Kevään Hörhöpäät

Kevät!  Nyt onkin hyvä aika virkata vaikka koko parvi pystytukkaisia lintuja kotiin jo hyvissä ajoin ennen pääsiäistä.
 
Alkuperäisen ohjeen, jota lähdin soveltamaan, löydät täältä. Halusin tehdä pienempiä ja pulleampia lintuja, joten kerroksen 11 jälkeen siirryin suoraan tekemään jalkoja.

Tein linnut Novitan seiskaveikalla, mikä teki linnuista vähän rouhean näköisiä. Nämä linnut ovat niin poikasia, ettei niillä kasva mitään karvoja. En laittanut siis höyheniä. Sen sijaan lisäilin pikkulinnuille hattuja, rusetteja yms. koristeita. Ja huomaa nilkkakoru :)

Linnun hattu on virkattu samalla tavalla kuin linnun aloitus. Lierin ollessa sopiva se on käännetty ja ommeltu Hörhölle päähän.

Korut on tehty pienistä helmistä pujottamalla ne kuminauhaan. Lintujen silmät ompelin kiinni. Paperista tehdyn nokan ja kangasrusetit liimasin kiinni.

Hauskoja, eikö :) 

torstai 20. maaliskuuta 2014

Herkkusuun suklaapiilo

Pääsiäiseen on vielä aikaa, mutta minä ainakin olen jo maistellut useamman suklaamunan. Siitä sainkin idean päällystää suklaamunia virkkamalla.
 
Lehtiä selatessani silmiini osui Ihana lehdessä 3/2013 ohje, jossa oli virkattu kukkapäälliset kiviin. Lähdin soveltamaan ohjetta Mignon muniin.
 
Päällisestä voi tehdä kiinteän tai sitten nauhalla avattavan. Minun olisi ehkä pitänyt virkata kiinteät koristeet. Ostin nimittäin kaupasta suklaamunia, joista söin jo kaksi ennen kuin  ehdin niihin mitään virkkaamaan. Tosin tiedän missä sakset ovat, joten saisin suklaan esiin :)
 
Päälliset virkkasin 2 koukulla puuvillalangoista.  
 
OHJE:
 
1.Ensiksi virkkaa 6 kjs ja yhdistä ne renkaaksi piilosilmukalla. Virkkaa sitten renkaaseen 1 kiinteäsilmukka ja 1 ketjusilmukka. Toista tätä 8 kertaa.
 
2.Virkkaa 5 kjs ja kiinnitä näin muodostunut lenkki 1 kerroksen ensimmäiseen kiinteiden silmukoiden väliseen ketjusilmukkaan kiinteällä silmukalla. Viimeinen 8. lenkki on tehty virkkaamalla 3 kjs. ja pylväs, joka kiinnitetään ensimmäisen silmukan juureen.
 
3.Virkkaa sitten 5 kjs ja kiinnitä edellisen kerroksen lenkin kaareen ketjusilmukalla. Viimeinen lenkki virkataan taas tekemällä 3 kjs ja kiinnitetään pylväällä ensimmäisen silmukan juureen. Tee tällaisiä kerroksia tarvittava määrä. Mignoniin tein  näitä kerroksia langasta riippuen 2-3 kerrosta. Eli muista sovitella päällistä!
 
4.Viimeisen kerroksen tein virkkaamalla 3 kjs joka toiseen kaareen. Jätin viimeisen kaaren tekemättä, jotta sain Mignonin sujautettua paikoilleen. Lopuksi tehtävät  ketjusilmukkanauhat muodostavat viimeisen kaaren.
 
5.Virkkaa lopuksi kaksi vähintään 15 silmukan kjs  pötköä työn molemmille laidoille. Näillä on tarkoitus solmia päällinen suklaamunan päälle. Toki voit tehdä päällisestä myös kiinteän tai kiinnittää siihen kauniin nauhan, millä se avataan.   
 
Kaaosvirkkaushan varmasti myös sopisi hyvin tähän työhön, silmukkamäärillä ei olisi niin väliä. Valmiiseen verkkoon voi tietysti halutessaan vielä ommella helmiä, paljetteja tai muita koristeita.

Käyköhän näille samoin kuin joulukuusen karkkikoristeille väitetään käyvän. Pääsiäisenä kulhossa komeilee vain pelkkiä päällisiä...