Aurinko on paistanut monena päivänä, sulat pyörätiet ja jalkakäytävät huutavat liikkumaan. Mieli tekisi kaivaa pyörä talviteloilta tai sitoa lenkkarin nauhat umpisolmuun ja lähteä juoksemaan rantaan auringon paisteeseen. Polvivammainen pakkaa uimapukunsa kassiin ja köpöttää uimahalliin vesijuoksemaan. Onneksi hallissa on isot ikkunat, tuntuu melkein kesältä polskiessa lämpimässä vedessä auringon silittäessä poskia.
Vielä muutamia kuukausia takaperin vesijuoksusta puhuttaessa lähinnä tuhahtelin sen tylsyyttä ja kuinka siinä ei saa hikeä virtaamaan. Niin se mieli muuttuu. Nyt puen hyvinkin tyytyväisenä päälleni sen omituisen vaahtomuovisen vyön ja melkein tunnen kuinka lihas vahvistuu minuuttiminuutilta. - Toivottavasti.
Lajista on tullut tärkeä osa kuntoutustani ja sosiaalisesti tärkeää, koska muutama ystäväni on lähtenyt kaverikseni aallokkoihin. Siitä heille paljon halauksia. Yksin veden polkeminen on niin tylsää. Monista vieraista myssypäistä altaassa on myös tullut kasvotuttuja. Silti odotan sitä päivää, kun pääsen sitomaan ne lenkkarin nauhat umpisolmuun.....
Ostin muuten kolme uutta uimapukua, eihän kukaan joka päivä samalla treenitopillakaan treenaa. Heh.
Huomenna menen kokeilemaan uutta lajia, jota en ole aiemmin kokeillut. Siitä ehkä myöhemmin lisää. Sitä ennen ehdin testata uutta uimapukua altaassa :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti