tiistai 15. heinäkuuta 2014

Matosta tyynyksi sähläten

Pieni sadekuuro ja ajattelin nopeasti tehdä sadekuuron aikana itselleni tyynyn matosta  ulkona loikoiluun.
 
Räsymattotyynyhän on ainakin pariaatteessa niitä käsitöitä, jotka teet hetkessä. Matto taitellaan sopivan kokoiseksi, ommellaan kalastajalangalla harsinpistoin kiinni, käännetään, sujautetaan tyyny sisään ja ommellaan kiinni.
 
Minä päätin tehdä avattavan mallin ja siitä ne ongelmat alkoivat. Matto ei ollut sopivan kokoinen, joten sisälle jäi kaistale ylimääräistä kangasta. Kirjekuorimalli ei tämän vuoksi asettunut kauniisti.
 
Päätin laittaa neppareita. Ja sitä yhtä nepparia ompelinkin sitten moneen kertaan. Milloin se oli väärinpäin tai väärässä kohdassa, liian reunassa tai vinossa suhteessa vastakappaleeseen...
 
Lopulta päätin ommella alareunasta kummastakin reunasta kiinni jonkin verran ja laittaa ainoastaan keskelle nepparin. Siinä ideani huumassa ompelin sitten tyynynkin kiinni reunaan.
 
Hihi :) Mutta nyt on tyyny valmis, sisus irrotettavissa  ja koristenappikin tököttää paikallaan
 
Että semmoinen bloginpitäjä ja semmoinen tyyny. No, ei pitäisi olla ainakaan kenelläkään kynnystä aloittaa askarteluja, kun esittelen sähläyksiäni täällä. Nyt lähden salille toipumaan :)
 
Omaan sählinki tyynyysi tarvitset:
 
Räsymattoja
Kalastajalankaa tai muuta vahvaa lankaa
Neulan
Neppareita
(Nappeja)

Ei kommentteja: