tiistai 29. huhtikuuta 2014

Pinkkisydämiset kookoskuulat


Joskus epäonnistuminen onkin onnistuminen! Päätin kokeilla kookosjään tekemistä. Minun seokseni ei kuitenkaan kovettunut, niin kuin kookosjään kuuluisi. Ilmeisesti lorauttelin kookosmaitoa vähän liikaa, samoin kookoshiutaleita, enkä antanut seoksen kiehua tarpeeksi kauan.
 
Massaa maistellessani sain ajatuksen, että koostumusta ja makeutta voisi tasapainottaa tummalla suklaalla. Lopputuloksena mielettömän herkkuja pinkkisydämisiä kookoskarkkeja.

Toteutusta pitänee vielä hioa.    Sitkeän massan kuorruttaminen suklaassa on hankalaa. Helpommalla varmasti pääsee, jos omistaa silikonisia konvehtivuokia.  Tässä kuitenkin ohje, miten nämä karkkini tein.
 
Tarvitset:
 
Hienoa sokeria n. 750g
Kookosmaitoa vajaa 400 ml tölkki
Suolaa ripaus
Kookoshiutaleita n. 300g
Elintarvikeväriä muutama tippa
Sulatettua tummaa suklaata 
 
 
Kaada sokeri, suola ja kookosmaito kattilaan ja sekoita miedolla lämmöllä, kunnes sokeri on kunnolla sulanut.
 
Anna sitten seoksen kiehahtaa.

Sekoita kookoshiutaleet joukkoon.
 
Halutessasi voit värjätä seosta.
 
Anna massan jäähtyä.   Itse jäähdytin seoksen 16 x 37 cm vuoassa, koska kuvittelin tässä vaiheessa vielä tekeväni kookosjäätä.
 
Pyörittele massasta pallukoita.

Pyöräytä pallukat sulassa tummassa suklaassa pikkulusikan avulla ja laita ne lautaselle tai kauniisiin paperivuokiin jähmettymään.  
 
Karkeista tulee etäisesti mieleeni eräs herkullinen kookossuklaapatukka. Paitsi, että nämä ovat tummasta suklaasta ja pinkillä sydämellä  <3

2 kommenttia:

Piia kirjoitti...

Mun on niin pakko kokeilla näitä joku päivä :)

Laiska nainen innostuu kirjoitti...

:) Herkkuja, mutta työläitä lusikkasysteemillä. Silikonisissa konvehtivuoissa varmaan onnistuisi helpolla. Pohjalle sulaa suklaata, täyte ja päälle taas sulaa suklaata? En tiedä, mutta kuvittelen sen olevan helppoa :D