maanantai 12. syyskuuta 2016

Rakastuin käsivarren Lappiin


Tehtiin reissu Käsivarren Lappiin ja kotimatkalla poikettiin Kuusamossa, niinkuin instasivullani käyneet ovat jo huomanneetkin. Tässä muutamia fiilistelykuvia reissulta, vaikka ei sitä mykistävää kauneutta voi vangita kuviin. 


Olimme varanneet yhden yön hotellista Rovaniemeltä, muuten retkellä oli tarkoitus yöpyä päiväretkeilyn lomassa teltassa tai autossa. Laiskuuttamme päädyimme yöpymään autossa pari yötä Kilpisjärvellä retkeilykeskuksessa Saanatunturin kainalossa. Saanatunturin tarinasta voit lukea esimerkiksi Saananluonnonystäviensivuilta.


Yöt olivat pohjoisessa jo tottumattomalle ulkonäyöpyjälle aika kylmiä, toisena yönä mentiin pakkasen puolella ja minun oli vaikea hengittää öisin kylmässä. Majoitukset olivat tietty ruska-aikaan ainakin retkeilykeskuksessa jo loppuun varattuja ja päädyimme lyhentämään retkeämme aiotusta ja jatkamaan eteenpäin. 

Retkeilykeskus oli loistavalla paikalla päiväretkeilyn kannalta. Retkeilykeskuksessa oli toimivat kesäkeittiötilat, suihkutilat ja ravintola oli auki päivittäin klo 8-22.  


Vuokrasimme myös retkeilykeskuksesta Kilpisjärven rannalta suloisen puulämmitteisen saunan kolmeksi tunniksi. Saunasta oli mukava pulahtaa Kilpisjärveen Saanan huiputuksen jälkeen. 


Saanan huiputukseen suositellaan varattavaksi kolmesta neljään tuntia ja reilun neljätuntia siihen saimmekin kulumaan evästaukoineen.

Reitti on ensimmäistä kilometriä lukuunottamatta ylämäkeä.



Reilun 700 portaan jälkeen matka jatkuu kivikkoisena alueena. Olin lukenut etukäteen kokemuksia, että tuo kivikkoalue olisi vaikea kulkuisin osuus. Yllättävää oli, että ainakin tälläisen lyhyen töppöjalan oli kyllä helpompi kulkea kivikkoa kuin portaita. Polulla pystyi valitsemaan itselleen sopivimmat kohdat kulkea ja askelkorkeuden paremmin kuin isoissa rappusissa. 


Reitissä oli jännää miten aina, kun luuli saapuneensa huipulle, matka jatkuikin edelleen tunturin takaa. Neljän kilometrin matka huipulle 1029 metriin tuntui tietysti paljon pitemmältä, kuin suoraa tietä mentäessä.  Ylhäällä myös tuuli kovaa ja se toi tottumattomalle aluksi oman haasteensa liikkumiseen. Jonkinlainen peruskunto Saanan valloitukseen täytyykin olla. 

Huipulla ja matkalla oli käsittämättömän kaunista. Ja luntakin nähtiin pieni ripaus. 



Lähtöpäivänä kävimme Norjan puolella ja pääsimme myös kertomaan tullimiehille miksi haluamme maahan tulla. No, niitä vesiputoksia tietysti katsomaan. 


Kaunis Rovijoen vesiputous eli Morsiushuntuvesiputous on vain noin 36 kilometrin päässä Kilpisjärven kylästä ja kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa. 

Putousta ei ole mitenkään merkattu, sen vieressä on vain hiekkalevennys tienvieressä vasemmalla puolella Kilpisjärveltä tultaessa. Muutenkin teiden levähdyspaikat kannattaa hyödyntää maisemien ihailuun, koska ajovauhti Norjassa tuntui olevan aika reipasta ja tie mutkitteleva. 


Kuusamossa kävimme paistamassa makkaraa pieneen karhunkierrokseen kuuluvan Myllykosken kupeessa. Myllykoski on ihana paikka, sinne vierailun voi tehdä pienellä karhunkierroksella tai poiketa vain Myllykoskelle.


Tälläkertaa jätimme auton pienen karhun kierroksen alkuun, kävelimme pienen matkan riippusiltoineen ja palasimme samaa reittiä takaisin. 


Ihania maisemia, ihana reissu. Pääsisinpä pian takaisin <3

Ei kommentteja: