Täällä on karkkilakko menossa ja sitä kierretään tällä kertaa kaikin tavoin. Leivonnaisethan eivät ole karkkia, siispä leipomaan jotakin nopeaa puolukoista, koska niitä tuli eilen kerättyä mökkireissulla.
Tällä hetkellä näkee useassa reseptissä yhdistetyn puolukkapiirakkaan kinuskia ja suolapähkinöitä. Mikään vatkaaminen ja kinuskin itse tekeminen ei oikein jaksanut tänään houkuttaa, joten lähdin soveltamaan tätä nopeaa reseptiä. Lopputuloksena supernopea kinuskinen puolukkapähkinäpiirakka
Tarvitset 26 cm vuokaan:
2 kananmunaa
1 dl sokeria
2,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
Ripauksen suolaa
1 dl laktoositonta maitojuomaa
Sulatettua margariinia noin 0,5-1dl
Päälle:
Reilusti puolukoita
Kinuskikastiketta
Suolapähkinöitä tai paahdettuja ja suolattuja cashewpähkinöitä ronskisti rouhittuna
Aineet sekoitetaan puuharukalla ja levitetään voideltuun vuokaan. Paista pohjaa 200 asteessa noin 10 minuuttia, lisää puolukat ja paista piirakka kypsäksi. Itse pidin piirakkaa uunissa marjojen kanssa vielä reilun 20 minuuttia.
Kaada kinuskikastike hieman jäähtyneen piirakan päälle ja koristele suolapähkinöillä.
Täällä piiras nautittiin vielä vaniljajäätelön kera. Itseasiassa kevyt vaniljajäätelön kanssa, mikä teki tästä herkusta tietenkin melkein kevyttä ;)
Makean himo tuntuu hetkeksi talttuvan. Omaan makuuni pähkinät ovat ehkä jopa vähän liikaakin. Piiras toimisi hyvin pelkästään puolukoilla ja kinuskilla. ( vaniljajäätelöllä)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti