Muutamana päivänä taivaalla on vihdoinkin pilkahdellut kauan kaipaamani AURINKO. Auringon säteillä olen selvinnyt ne seuraavat harmaammatkin päivät.
Aamuisin jo linnut laulavat ja pyörätiet tuntuvat vain odottavat pyöräilijää eväineen. Kaikki tämä saa minut heräämään "eloon". Tekee mieli kömpiä kotiluolastaan valoon tai ainakin tuoda kotiin jo kevään värejä. Niin, kevään värejä, vaikka vasta on helmikuun loppu. Lähes lumeton harmaa talvi on saanut minut odottamaan kevättä entistä enemmän. Ja nyt se on melkein täällä. Tuntuu aika hyvältä :)
Keskiviikkona hain iloisen tulppaanikimpun kotikylän
suosikkikukkakaupastani Pionista, ihan vain siksi, koska oli niin hyvä mieli. Lisäsin kimppuun vielä kotoa löytyneen koristeperhosen ja
"dudum" kevät oli lennähtänyt keittiöön. Tuntuu, että energiaa on vaikka mihin, nuutuneen alkuvuoden jälkeen.
Blogistani
haluaisin iloisen, hyvän mielen paikan, sellaisen jota tehdässä minulla
on kivaa ja jota lukiessasi sinulle lukija, tulee hyvä mieli. Hauska nähdä
onnistummeko yhdessä siinä.
Aamuisin jo linnut laulavat ja pyörätiet tuntuvat vain odottavat pyöräilijää eväineen. Kaikki tämä saa minut heräämään "eloon". Tekee mieli kömpiä kotiluolastaan valoon tai ainakin tuoda kotiin jo kevään värejä. Niin, kevään värejä, vaikka vasta on helmikuun loppu. Lähes lumeton harmaa talvi on saanut minut odottamaan kevättä entistä enemmän. Ja nyt se on melkein täällä. Tuntuu aika hyvältä :)
Tässä kaikessa keväthuumassani päätin, että NYT kokeilen aloittaa oman blogin, vaikka joskus aiemmin hyllytinkin ajatuksen.
Tervetuloa!
Toivottavsti viihdyt kanssani. Jos löydät täältä kivan idean ja käytät
sitä, toivon, että muistat mainita, mistä alkuperäinen idea löytyy.
Kommentoi,
pidä hauskaa ja tule toistekin kylään :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti