lauantai 1. maaliskuuta 2014

Kaulakoru helmistä


Korujahan ei ole koskaan liikaa. Lisäksi niitä on kiva tehdä. Tässä on nopea ja tietenkin helppo ohje.

Tarvitset:

Erilaisia helmiä
Esimerkiksi puuvillaista korunyöriä
Sakset

Mittaa kuinka pitkän kaulakorun haluat.  Huomioi mittauksessa, että nyöri lyhenee, kun siihen tehdään useita solmuja ja pujotetaan helmiä, joiden yli nyöri kulkee. Kuvien kaulakoruissa on käytetty jokaisessa kolmea REILUN metrin pituista nyöriä.

Valitsi yksi helmistä lukkohelmeksi. Esimerkiksi ensimmäisesessä violettivihreässä korussa lukkohelmi on muista korun helmistä poikkeava helmi. Pujota sitten kaikki kolme nyöriä helmen läpi ja tee napakka solmu helmen yli.


Tämän jälkeen pujota kahteen nyöreistä yksi helmi per nyöri, jätä aina yksi nyöri tyhjäksi. Anna nyörien asettua kauniisti ja tee kireä solmu. Ja sitten taas helmi nyöriin, helmi nyöriin ja yksi tyhjä nyöri, solmu.jne.

Loppuun tehdään ensimmäisen helmen yli mahtuva lenkki kaikista nyöreistä, joka siis yhdessä ensimmäisen helmen kanssa toimii korun lukkona. 

Ensimmäinen koru on tehty niin, että joka toinen helmipari muodostuu vihreästä ja violetistä lasihelmestä ja joka toinen kahdesta vihreästä.

Puuhelmikoruissa on yhdistetty erikokoinen- tai värinen helmi pieneen helmeen melkein sattumanvaraisesti. Itselläni ainakin parhaat tulokset syntyvät usein melkein vahingossa. Eli nyt sitten vain silmät kiinni sukeltamaan helmivarastoihin :)


Tuolta löytyy selkeämpi perusohje:  

Sinelli

Ei kommentteja: